
Olen aina ollut kiinnostunut kissojen (ja monen muun asian) lisäksi myös huonekasveista. Kun olin lapsi, sain tädiltäni lahjaksi köynnöksen, jonka innoittamana aloin hoitaa sitten valmiiksi jo kotoa löytyviä kasveja ja kasvattamaan siemenistä uusia.
Kissojen ja huonekasvien yhteiselo ei aina ole ihan toimivaa, sillä joskus jommalle kummalle käy huonosti. Aloitteentekijä on kyllä aina kissa, sillä kasvit eivät yritä erityisemmin houkutella kissoja kimppuunsa. Jotkut kasvit vain osaavat puolustautua vandalismia vastaan paremmin kuin toiset. Kissat ovat tietenkin yksilöitä, eikä kaikkia kiinnosta huonekasvit millään tasolla. Sitten on niitä, jotka haluavat tonkia kaikki kukkaruukut, ja niitä, jotka tykkäävät keikkua amppeliessa ja nakella ruukut hyllyiltä ja pöydiltä lattioille, ja sitten vielä niitä, jotka nakertelevat kasveja.
Nakertelu on se, joka saattaa joskus jopa aiheuttaa kissan kuoleman, jos kasvi ei ole kissalle sopiva. Jopa keittiöstä voi löytyä kissalle vahingollisia, kasviperäisiä aineisosia kuten kaakaota ja oreganoa, mutta keskitytään nyt niihin ihmisen viihtymisen lisäämiseksi hankittuihin kasveihin, joita kasvatetaan ruukuissa. On olemassa runsaasti kasveja, jotka eivät ole kissalle lainkaan haitallisia. Ja sitten on runsaasti myös niitä, jotka ovat. Jotkut myrkylliset kasvit on helppo järkeillä, sillä ne ovat yleensä hyvin myrkyllisiä myös ihmisille ja muille nisäkkäille. Osa kuitenkin on myrkyllisiä nimenomaan kissoille, ei esimerkiksi ihmisille tai edes koirille.
Jopa ns. trendikasveissa on kissoille haitallisia kasveja. Näistä lienee tunnetuimpia peikonlehtiin kuuluvat lajit, kuten jättipeikonlehti ja aarnipeikonlehti, sekä erilaiset vehkat, kuten kirjovehka.

Monilla kissoilla on sisäsyntyinen ymmärrys siitä, mitä niiden kannattaa syödä ja mitä ei, mutta älä luota siihen oman kissasi kohdalla. Monet kissat ovat myös täysiä hölmöläisiä, mitä kasvien pureskeluun tuleen, ja saattavat hyvin syödä myrkyllisiäkin kasveja. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että monet huonekasvit tulevat puutarhoilta, joissa kasvit myrkytetään. Luonnostaan myrkytönkin kasvi voi siis olla hyvinkin myrkyllinen, kunnes torjunta-aine ajan myötä poistuu kasvista sen kasvaessa.
Täysin turvallisia huonekasveja kissoille ovat esimerkiksi saniaiset, bambut, banaanit, inkiväärikasvit, kiinanruusut, Marantakasvit (eli nukkumatit, -maijat ja -leenat), ilmakasvit, pilkkulehti ja pitsilehti, piileat, kirjotähdet, mehitähdet, piilokukat, kuparilehdet, Gloxiniat ja posliinikukka.
Kuvissa kissoille turvallisia kasveja.
Kissalle haitallisia, mutta ei tappavan myrkyllisiä, ovat mm. tyräkkikasvit. Nämä muistuttavat usein kaktusta (kuten vaikkapa piikkikruunu), mutta myös mm. joulutähdet kuuluvat näihin. Jos kissa syö näitä, niiden erittämä maitiaisneste alkaa ärsyttää jo suun limakalvoille joutuessaan. Kissa alkaa kuolata sakeaa vaahtoa. Jos kasvinosia joutuu vatsaan asti, kissa saa todennäköisesti vatsanpuruja, ja saattaa oksennella.
Viikunalle sukua olevat huonekumipuut eivät pienennä kerta-annoksena kissaa tapa, mutta kannattaa silti huolehtia, ettei kissa jyrsi kasvia.
Jotkut kasvit ovat tappavan myrkyllisiä, eikä niitä kannata tuoda kotiin ollenkaan. Esimerkiksi bataatti, joka kasvattaa syötävän mukulan, ei ole muuten syöntikelpoinen lainkaan. Bataatin koristeellisia lajikkeita käytetään myös mm. kesäkukkaistutuksissa. Kasvin maanpäälliset osat aiheuttavat ihmisellekin syötyinä hallusinaatioita, ja pahimmillaan kuoleman.
Toinen yllättävältä tuntuva tappaja ovat liljakasvit. Jopa niiden siitepöly on kissalle hengenvaarallista. Tappava, akuutti munuaisvika voi seurata jo pienistä annoksista. Monet ostavat parvekekasviksi kesällä kauniisti kukkivia liljoja, mutta kissakotiin ei kannata ruukkuliljoja tuliaisiksi viedä.
Ruukkuatsaleoja myydään usein jouluisin ja äitien päiväksi. Ne viihtyvät parhaiten viileässä, mutta kausikukkina niitä kasvatetaan ruukuissa sisätiloissa. Tämäkään kasvi ei sovi kissojen omistajalle.
Henki lähtee kissalta nopeasti myös kävykkiä eli käpypalmua tai palmuvehkaa syömällä. Muita kissoille myrkyllisiä kasveja ovat mm. rahapuut, aloet, parsojen sukuun kuuluvat hienohelma ja unelma, juorut, kultaköynnökset, ihmepensas, flamingonkukat, monet Begoniat, Alocasiat ja Colocasiat.
Yllä olevat kasvit ovat kissoille myrkyllisiä
Mikäli haluat kotonasi turvallisesti kasvattaa kissalle myrkyllisiä huonekasveja, kannattaa niitä varten hankkia terraario tai kasvikaappi. Toinen vaihtoehto on isommassa kodissa omistaa kodissa jokin huone pelkästään kasveille, ja pitää kissat huoneesta pois. Kissoille turvallisissakin kasveissa on kuitenkin paljon upeita vaihtoehtoja, joilla kotiin saa vihreyttä! Voit siis huoletta sisustaa myös kasveilla.
Kissat tykkäävät usein syödä nimenomaan kapealehtisiä, heinämäisiä kasveja, ja monet ostavatkiin kissoille ”salaatiksi” kissanruohoa. Heinäkasveista esimerkiksi vehnä, kaura ja durra ovat kissoille vaarattomia. Sen sijaan esimerkiksi sädekaislat (Cyperus) ja rairuoho ovat kissoille haitallisia. Sädekaislan sisältämä tujooni vaurioittaa munuaisia, ja aiheuttaa myrkytyksen.