Kissat ovat ruokailutottumustensa suhteen yhtä yksilöllisiä kuin ihmisetkin. Jotkin tottumukset tulevat jo pentuajalta kasvatuskodista, jotkut on uusi omistaja opettanut, ja jotkin ovat osa kissan omaa, yksilöllistä persoonallisuutta.
Kissat voivat olla varsinaisia nirppanokkia, jotka on hankala totuttaa uusiin makuihin, elleivät ne itse ole uutuuksista kiinnostuneita kaikkiruokaisia herkuttelijoita. Joku syö pelkkää kuivamuonaa ja sitäkin vain yhtä merkkiä, joku pelkkää märkäruokaa. Jollekin kelpaa vain raaka liha. Joku varastaa leivätkin pusseista.
Kissan ruokinta ei ole rakettitiedettä, mutta vaihtoehtojen runsaus saattaa hämätä. Kissaa voi ruokkia monenlaisilla pöperöillä. Markettien ja eläintarvikeliikkeiden hyllyt notkuvat kuiva- ja märkäruokaa, pakastealtaista ja pakasteautoista voi ostaa raakaruokaa, ja voihan kissalle kotonakin ruokaa valmistaa, kunhan muistaa sitten lisätä kissan tarvitsemat vitamiinit ja hivenaineet purkista.
Kissan luonnollista ravintoa ovat pienet jyrsijät, pikkulinnut ja monet muut pienet eläimet. Kissaa ei kuitenkaan pidä päästää näitä luontoon metsästämään sen enempää eläinsuojelullisista kuin luonnonsuojelullisistakaan syistä. Pikkulinnut nauttivat Suomessa lain suojaa, ja näin kissan omistaja olisi velvollinen korvaamaan lemmikkinsä tihutyöt luonnossa. Lisäksi kissa itse on ulkona yksin liikkuessaan vaaroille alttiina.
Pakastettuja hiiriä voi jokainen ostaa matelijoiden ruokia myyvistä eläinkaupoista, mutta kovin monen kukkaro ei taivu siihen, että kissaa ruokittaisiin pelkästään niillä. Käärmeet kun syövät ehkä kahdesti kuukaudessa, mutta kissa monta kertaa päivässä. Kissoille hauskoja yllätysmakupaloja ne kyllä voivat olla!

Tiedä, mitä syötät kissallesi
Mitä kissalle sitten sopii syöttää? Useimmat kissan omistajat kävelevät lähikauppaan tai markettiin, ottavat hyllystä purkkeja, kuivamuonapussin tai annospusseja, ja marssivat tyytyväisinä kassan kautta kotiin. Kissakin pitää näistä ruuista, ja syö niitä mielellään. Silti en suosittele tätä helpointa ratkaisua aivan varauksetta. Vähintä, mitä lemmikkinsä hyväksi voi tehdä, on lukea pakkausseloste, ja tehdä valistuneita valintoja sen perusteella.
Prosessoidut ja kuivatut pelletit ja nappulat eivät ole minkään eläinlajin ihanteellista ravintoa, mutta monesti käteviä. Kuivaruuan valmistusprosessi kuitenkin on sellainen, että jo yksistään sen seurauksena nappulat voivat olla eläimelle sopimatonta ravintoa. Kuivamuonat voivat sisältää myös jauhopunkkeja ja muita vastaavia pikkueliöitä, joille eläinkin voi allergisoitua. Kuivamuonaa syövät kissat eivät aina osaa juoda riittävästi vettä kompensoimaan ruuasta puuttuvaa nestettä, mikä voi aiheuttaa ongelmia kissan terveydelle.
Tätä suurempi ongelma on kuitenkin sisältö. Suurin osa markettien kuivaruokanappuloista ja märkäruuista, ja yllättävän iso osa myös eläinkauppojen ja eläinlääkäriasemien myymistä ruuista sisältävät viljaa ja sokeria. Viljan ja sokerin runsas hiilihydraattipitoisuus, vehnän gluteeni ja viljojen proteiinit ovat kaikki kissoille sopimatonta ravintoa. Ne aiheuttavat kissoille monenlaisia sairauksia, joista yleisimmin päälle näkyviä ovat ientulehdukset ja hammasongelmat. Kissojen hammasongelmat ovat usein perinnöllisiä, mutta kuten ihmiselläkin, ongelmia voi pahentaa väärällä ravinnolla. Lisäksi kissan elimistö polttaa hiilihydraatit alkoholiksi, mikä kuormittaa kissan elimistöä. Kissa ei siis ole viljalle ”allerginen”, vaan vilja ei ole kissalle sopivaa ruokaa. Vaatii siis valveutuneisuutta ottaa selvää, millä kissansa ruokkii.
Viljattomat ja sokerittomat ruuat sopivat kissalle
Lähikaupastakin voi löytyä kelvollista kuivaruokaa ja märkäruokaa kissalle. Samankaan ruokasarjan kaikki tuotteet eivät kuitenkaan aina ole keskenään samankaltaisia, ja välillä tuotteiden reseptejä muutetaan, joten tutunkin ruuan sisältöä kannattaa aika-ajoin tarkastella. Suomalainen Oscar kissan kuivamuona ei sisällä lainkaan viljoja, ja märkäruuista ainakin Pirkka-sarjassa on joitain viljattomia ja sokerittomia tuotteita. S-ryhmän myymälöistä löytyy Mjau-märkäruokasarja.
Lemmikkieläintarvikeliikkeissä on useita laadukkaita ruokamerkkejä, joista ei viljoja tai sokereita löydy. Eläinkauppaankaan ei silti kannata mennä sokkona ostoksille, sillä sieltäkin löytyy huonoja ruokia. Valikoimaa kannattaa rauhassa tutkia, ja valita omaan käyttöön sopivimmat tuotteet.
Kissan ruokaa valitessa kannattaa katsoa myös, mitä hivenaineita ja vitamiineja tuote sisältää. Kissanruoka voi olla ”täysravintoa” eli ”täysrehua” tai sitten ”täydennysravintoa” eli ”täydennysrehua”. Jälkimmäistä ei pidä kissalle syöttää jatkuvasti, sillä se ei sisällä kissan tarvitsemia hivenaineita ja vitamiineja. Jos tällaista ravintoa annetaan kissalle pääasiallisena ruokana, siihen täytyy päivittäin lisätä tarvittavat vitamiinit itse purkista. Apteekissa myydään esimerkiksi kissan Aptus-täysvitamiinia, joka käy tarkoitukseen.

Kissalle ei voi syöttää mitä tahansa
Kissalle ei myöskään pidä antaa koiran ruokaa. Siitä ei saa kissalle sopivaa edes vitamiineilla, sillä se ei sisällä kissalle tarpeellista määrää rasvaa. Kissan ravinnon on oltava rasva- ja proteiinipitoisempaa kuin koiran ruuan.
Entäs kotiruoka? Kotiruokaan pätevät samat säännöt kuin kaupan ruokaankin. Kissa on yksiselitteisesti lihansyöjä. Sille ei siis anneta leipää, makaronia, perunoita tai muita hiilihydraattien lähteitä. Jos kissalle annettava liha kypsennetään, sen proteiinirakenne muuttuu, ja samalla myös kissalle elintärkeä tauriini tuhoutuu. Kissalle on suotavampaa tarjota kypsentämätöntä lihaa, jossa tauriinia on luontaisesti, ja jossa proteiinit ovat kissan elimistölle sopivassa muodossa. Lisäksi kissalle voi antaa vaikkapa lohiöljyä silloin tällöin palanpainikkeeksi.
Kala saattaa olla joidenkin kissojen suurta herkkua. Se on kuitenkin ruoka-aineista monimutkaisin valintaviidakko. Osa kaloista ei sovellu kissan ravinnoksi, ja osassa taas ympäristömyrkkykuorma on sen verran suuri, ettei sitä voi pitää kissan ravinnon perustana. Raa’asta järvikalasta voi myös saada ikäviä loisia. Rasvaisesta lohesta kissat usein pitävät, ja vähärasvaisempaan kalaan voi lisätä öljyvalmistetta.
Eläinkaupoissa on hyvä pakasteruokavalikoima, ja niistä voi hyvin valita kissalle sopivia tuotteita. Pakasteet sisältävät raakoja liha- ja kalatuotteita; nautaa, sikaa, kanaa ja lohta. Ruokakaupasta voi ostaa kissalle mm. lihasuikaleita ja naudan tai possun sydäntä. Itse suosin mieluummin naudan lihaa, sillä joissain lähteissä sian lihaa ei pidetä kissan elimistölle sopivana ravintona. Jos kaupassa myytäisiin ankkaa, kania ja jänistä, ne sopisivat kissallekin hyvin, ainakin öljytuotteilla ja vitamiineilla höystettyinä. Metsästäjän perheessä kissa saattaa saada joskus vaikkapa raakaa hirven lihaa. Kannattaa kuitenkin huolehtia kissan ravinnon riittävästä rasvapitoisuudesta. Monipuolisuus on valttia kissankin ruokinnassa, joten vaihteleva kombinaatio erilaisia lihatuotteita on paras vaihtoehto.
Kissalle voi antaa myös keitettyä kananmunaa, ja joskus jopa laktoosittomia juustoja, mutta maitotuotteet eivät varsinaisesti kuulu kissan ruokavalioon, ja voivat suurina määrinä vaikuttaa vahingolliset kissan luuston kehitykseen. Vihannekset eivät varsinaisesti kissan ravintoon kuulu, mutta monet kissat tarvitsevat pienen määrän tuoretta viherravintoa suoliston toiminnan ylläpitoon. Kissanruoho, tuorekurkku tai salaatti sopivat tähän tarkoitukseen. Kaupoissa myydään toisinaan kissanruohoina kasveja, jotka voivat aiheuttaa kissalle parantumattoman sairauden. Helpoimmin välttää antamasta kissalle epäsopivaa ruohoa, kun kasvattaa kissanruohon itse.
Kissan ruokinta on aihe, joka saattaa saada harrastajien keskuudessa jopa fanaattisia piirteitä. Jotkut eivät hyväksy kissan ravinnoksi kuin raakaruuan. Raakaruuaksi myytävät valmistuotteet ovat kuitenkin yleensä jauhelihaksi jauhettuja raakalihapullia, joita esimerkiksi omat kissani eivät yksinkertaisesti suostu syömään, ja pullat vain pilaantuvat lautasille. Kissani syövät vain kokolihatuotteita. Kaikki kissani eivät suostu koskemaan raakaan lihaan ollenkaan. Kissan monipuolinen ruokinta voi myös olla vaikeaa pelkällä raakaruualla, ja lisäksi etenkin tehotuotetussa raa’assa sian ja kanan lihassa voi olla ihmisen terveydelle vaarallisia bakteereita, joita lemmikki sitten levittää tehokkaasti näitä syötyään.
Oma kantani ruokintaan on se, että kissat tulee pyrkiä totuttamaan jo pentuina mahdollisimman monipuolisiin ruokintaratkaisuihin, ja kissan ravinnon tulee olla täysipainoista sekä ehdottomasti viljatonta ja sokeritonta.
Oma näkemykseni kissan ruokinnasta
– Pidä ruokavalio monipuolisena. Kissa ei pysy terveenä, jos se syö pelkkää raakaa jauhelihaa tai raakaa silakkaa.
– Kissa tarvitsee raakaa, jauhamatonta lihaa etenkin suun terveyden ylläpitoon. Kissan elimistö on sopeutunut raa’an lihan prosessointiin, eli se on kissalle luonnollista ruokaa. Kissalle annettavaa lihaa ei kannata keittää, koska siitä katoaa tauriini, joka on kissoille välttämätöntä. Raakaa broileria ei kuitenkaan kannata syöttää, koska suomalainenkin broilerinliha sisältää antibioottiresistenttejä, ihmiseenkin herkästi tarttuvia bakteereja. Eläimille rehuksi myytävä pakastettu jauheliha sopii kissan ravinnoksi, muttei riitä pitämään hampaita kunnossa.
– Ruoka ei saa sisältää viljaa eikä sokeria, joista kumpikaan ei sovellu kissan ravinnoksi, ja aiheuttavat usein matalan tason tulehdustilan kissan elimistössä, sekä etenkin hammasongelmia ja yliherkkyysoireita. Vilja ja sokeri ovat käytännössä rehun täyteaineita, joilla ruuan hinta saadaan alemmaksi.
– Kissalle voi hyvin syöttää pääasiallisena ravintona märkäruokaa, jossa on merkintänä “täysrehu” tai “täysravinto”, johon on lisätty tauriinia, ja jossa ei ole viljaa eikä sokeria. Marketeissa myytävissä kissan märkäruuissa ei usein ole tauriinia, joten ne ovat ns. “täydennysrehuja”, eikä kissan ruokavaliota voi perustaa yksistään niihin. Useimmat markettiruuat sisältävät myös viljaa tai sokereita, joten niiden valinnassa on oltava tarkkana.
– Kissalle voi aina jättää hyvälaatuista kuivamuonaa näkyville, jolloin se voi käydä sitä syömässä varsinaisten ruokinta-aikojen ulkopuolella. Kuivaruoka kannattaa hankkia lemmikkitarvikeliikkeestä, ja valita sellainen ruoka, joka ei sisällä viljaa eikä sokeria. Pelkkä lemmikkikaupasta ostaminen ei tee autuaaksi, sillä myös niissä myytävistä merkkiruuista useat ovat tosiasiassa kissalle soveltumattomia.
Ohjeistusta kissan ruokintaan:
Oppaita kissan raakaruokintaan:
Kissan ruokinnan paradoksaalisuus:
Tätäkö kissa ostaisi
Eettistä ruokaa
Ei raakaa broileria lemmikeillekään:
Kantaako lemmikkisi superbakteeria
Bakteerit lihassa
Raaka liha voi sisältää vaarallisia bakteereita
Älä anna näitä kissalle: